Elämää ja yhteisöllisyyttä Satakielessä

Veijo Oikkonen

Yhteisöllisyys ja tunne siitä, että kuuluu porukkaan. Siinä kaksi asiaa, jotka Veijo Oikkosen mukaan ovat parhaita asioita palvelutalossa asumisessa. Hän on asunut kolme vuotta Satakielessä ja on oloonsa tyytyväinen. Hän asui aluksi toisessa palvelutalossa, mutta kävi Satakielessä päivätoiminnassa ja halusi lopulta asumaankin sinne.

– Täällä on monenmoista porukkaa ja seuraa on aina saatavissa, meni minne tahansa. Jos jokin painaa mieltä, niin aina on joku, jolta kysyä neuvoa.  Huolta pidetään vuorokauden ympäri. Ja henkilökunta järjestää niin paljon ohjelmaa, ettei jää aikaa omassa huoneessa sormia pyöritellä.

MS-tautia sairastava Oikkonen osallistuu päivätoimintaan pari kertaa viikossa ja on aina paikalla, kun talossa järjestetään esimerkiksi musiikki- tai lausuntaesityksiä. Hän on aiemmin ollut asiakkaana myös talossa tuotettavassa toimintaterapiassa.  – Erityisesti Satakielen vastaavan toimintaterapeutin kanssa oli hienoa työskennellä hänen vahvan ammattitaitonsa ja tietämyksensä vuoksi.

Oikkosella on aiemmin ollut myös lemmikkejä. Lemmikinkaipuuta lievittää se, että palvelutalossa käy silloin tällöin kaverikoiria, joita on mukava rapsutella. Satakieleen saisi tuoda omankin lemmikin, kunhan siitä pystyisi itse huolehtimaan.

– tammikuu 2017 –

Lue lisää asiakastarinoita Satakielestä »

Katso kaikki Neuroliiton palvelutalojen asiakastarinat »