Pihapihlajan kesämuistelot

4.9.2024
Kategoriat: Pihapihlaja

Kesä Pihapihlajassa on vierähtänyt ohi nopeasti. Suomalaisen suven vaihtuviin sääolosuhteisiin jo tottuneina olemme saaneet nauttia hellepäivistä, sadekuuroista ja kaikesta siltä väliltä. Pihapihlajan kiinteistössä on se etu, että pihalle pääsee helposti ja nopeasti ja pihapiiristä löytyy aina sopiva nurkkaus, mihin aurinko paistaa tai tuulelta pääsee suojaan.

Alkukesästä osa Pihapihlajaa peittyi suojamuoveihin, kun kiinteistössä aloitettiin vesikattoremontti. Tällä hetkellä työt ovat edenneet askeleen edemmäs ja koko urakka on näillä näkymin ohi vielä tämän syksyn aikana. Samaan aikaan alkoivat myös asuntojen kylpyhuoneremontit. Vanhimmat kylpyhuoneet uusitaan asunto kerrallaan ja pari uudenkarheaa kylppäriä alkaa kohta ollakin jo valmiina.

Seinäjoella on tuttuun tapaan ollut taas tapahtumien täyteinen kesä. Pihapihlajan asukkaita osallistui muun muassa Farmari-messuille, Tangomarkkinoille ja Vauhtiajoille. Pohjanmaa Rallien tunnelmaakin käytiin haistelemassa ja torin jätskivalikoimaa testailemassa. Henkilökohtaisen avun turvin junailtiin konserttiin jopa Olympiastadionille asti.

Pihapihlajassa on kisailtu tikanheiton ja mölkyn merkeissä, laulettu karaokea ja pelattu bingoa. Grilli on käynyt kuumana ja tuoreita mansikoita on perattu laatikko kaupalla. Vieraitakin on käynyt, kuten Kennelliiton kaverikoirat, Mellu-poni ja Samba Tropical -tanssiryhmä. Elokuulla vietettiin jälleen Läheisten iltaa, jolloin asukkaiden läheisiä saapui Pihapihlajaan illanviettoon talon täydeltä.

Iloksemme syksy näyttäisi olevan pitkä ja lämmin, joten pysykööt aurinkolasit ja hellehatut vielä tovin käden ulottuvilla ennen kuin kaivetaan välikausitakit ja viltit kaappien perältä.